Taru tässä moi! Blogi liikunta-alan syövereistä.
Tarun Blogi, Tarun Tarinat, Tarua vai totta... Että voi yhden blogin nimen keksiminen olla vaikeaa. Tylsä, kliseinen, muuten vaan pönttö. Itsekritiikki iskee nyt isolla lekalla. Jokatapauksessa luvassa on huumorilla höystettyä asiaa Porihallin ja yleensäkin liikunta-alan navan ympärillä pyörivästä maailmasta. Asiaa, ajoittain painavaakin, kommelluksia, huomioita, herätyksiä... Eli sekalaisia ajatuksia kuntosalilla 18 vuotta työskennelleen naisen näkökulmasta. Toki muitakin näkökulmia saattaa välillä vilahtaa. Tässä kuitenkin ensin pieni esittely kirjoittajasta.
Taru tässä moi! Ikää fyysisesti kohta 39 ja henkisen iän lukema vaihtelee.
18 vuotta!
Kyllä. Ihan itse laskin. 18 vuotta töissä kuntosalilla/liikuntakeskuksessa. Olen siis täysi-ikäinen liikunta-alan ammattilainen! Taputan tässä itseäni olalle ja toivon, että edessä on vielä toiset samanlaiset. Sitten lasken taas... Kahdeksantoista vuoden kuluttua ollaan pienen harppauksen päässä eläkeiästä, kun taas 18 vuotta sitten olin parikymppinen toisen vuoden fysioterapeuttiopiskelija Jyväskylän ammattikorkeakoulussa ja aloitin paikallisessa liikuntakeskuskessa työt ryhmäliikuntaohjaajana. Spinniä tuli opiskelun ohessa vedettyä viikossa tunti jos toinenkin.
Valmistuin vuonna 2004 ja lähdin töihin Järvenpäähän, omavalmentajaksi ja ryhmäliikuntaohjaajaksi liikuntakeskukseen. Järvenpäässä viihdyin vain vuoden. Kävi vähän yksinäiseksi elämä. Perhe ja vanhat ystävät Porissa ja opiskelukaverit Jyväskylässä. Joulukuussa 2005 päätin muuttaa takaisin Poriin, vaikka viisi vuotta aikaisemmin vannoin etten koskaan palaa. No, en taida olla ainoa uholla lähtenyt paluumuuttaja. Aloitin samantien työt Bobby Wellness Centerissä. Henkilökohtaista valmennusta ja ryhmäliikuntavastaavan pesti. Ja jumppia tietysti, kuinkas muuten.
Porihalli kutsui elokuussa 2007 ja sillä tiellä ollaan edelleen. Vau... 12 ja puoli vuotta. Periaatteessa työnkuva on edelleen samakaltainen. Ei samanlainen, mutta samankaltainen. Trendit ja systeemit nimittäin ovat jo moneen kertaan ehtineet muuttua alalla näiden vuosien aikana. Kuitenkin perusasiat työssäni ovat säilyneet ennallaan; on yksilöasiakkaita valmennuksen puolella, lisäksi pienryhmävalmennusta, ryhmäliikuntavastaavan homma sekä tietenkin ryhmäliikuntaohjaajana toimiminen. Ja nyt savuaa vielä kynäkin. Tai siis näppäimistö.
Millai muute?
Unohdetaan ihan hetkeksi Porihalli ja työjutut. "Siviilissä" olen äiti ja avovaimo. Tyttäreni täytti syksyllä kaksi ja mieheni nelkytkolme. Meillä asuu kaksitoistavuotiaat kissaneidit Minni ja Moona sekä lukuisia villakoiria, joilla ei ole nimiä. Meillä on punainen tupa ja perunamaa. Tai tupa on oikeasti keltainen ja perunamaa kasvaa heinää, mutta kumminkin.
Mun pitäisi nukkua enemmän ja juoda vähemmän kahvia. Mutta, kun tyttö herää yleensä kukonlaulun aikaan on vaikea toteuttaa kumpaakaan. Mä kuulemma kuorsaan, kun nukun selälläni. En myönnä. Tai olen mä ehkä pari kertaa saattanut herätä omaan korahdukseeni. Kärsin makeanhimosta. Ja nälkäkiukusta. Mulla on lyhyt pinna, väsyneenä varsinkin. Olen saattanut vähän kiroilla ääneen samalla, kun olen siivonnut kuntosalilla sinne tänne jätettyjä painoja ja muita välineitä. Viheltelen töissä. Ja laulan. Olen entinen kilpatanssija ja nykyinen Lavis-ohjaaja. Painoindeksin mukaan olen merkittävän ylipainoinen. Olin sitä myös kymmenen kiloa kevyempänä. Lääkäri kehotti vahvistamaan reisilihaksia, kun oli polvi kipeä. Meinasin kysyä, että "Paljonko sinä kyykkäät?", mutta en sitten viitsinyt. Jätetään tämä nyt tähän.
So long!
